Skip to main content

Akupunktioneuloilla tehtävää hoitoa

Dry needling (DN) eli kuivaneulaus on länsimaiseen lääketieteeseen perustuvaa akupunktioneuloilla tehtävää hoitoa. Nimensä mukaisesti kehon sisään ei injektoida mitään vaan hoito perustuu pelkästään neulan aikaansaamaan vaikutukseen. Neuloina käytetään ohuita, steriilejä suojakaasuun pakattuja kertakäyttöneuloja.

Hoito poikkeaa kiinalaisesta akupunktiosta siten, että akupunktiossa hoidetaan meridiaaneilla eli energiakanavilla olevia akupisteitä kiinalaisen lääketieteen mukaisesti. Dry needling ei siis ole akupunktiohoitoa.

Dry needling-hoidossa käsitellään pehmytkudoksessa sijaitsevia triggerpisteitä (TrP). Trigger-pisteet aktivoituvat yleensä toistuvan rasituksen, stressin tai kohonneen verenpaineen aiheuttamana tai esimerkiksi happamoituneen kehon muodostamana. Myös kroonisesta kivusta kärsiville kehittyy TrP:itä. Trigger-pisteille on tyypillistä heijastekipu. Tämä tarkoittaa sitä, että hoidettava piste voi sijaita yllättävän kaukana varsinaisesta kipualueesta.

Pinnallisempaa neuloitusta käytetään hoidettaessa esimerkiksi nivelalueen oireita ja heijastekivun alueita. DN-hoito stimuloi immuunijärjestelmää paikallisesti ja laukaisee kehon omia paranemisprosesseja. DN-hoidolla voidaan hoitaa monenlaisia tuki- ja liikuntaelin vaivoja, sitä käytetään kivunhoitoon ja lihasjännitykseen

Dry needling hoidossa neuloilla käsitellään suoraan trigger-pisteitä, jotka ovat lääketieteessä tunnettuja ja yleisiä myofaskiaalisten (lihas-sidekudosperäisten) kipujen aiheuttajia. Trigger-pisteet (TrP) ovat herkkiä tai kipeitä pisteitä lihaksissa, jotka tuntuvat pinnallisissa lihaksissa kireinä juosteina tai hernemäisinä pisteinä. Kireät juosteet ovat jatkuvasti lyhentyneessä tilassa olevia lihassyitä. Tämä lyhentynyt tila estää lihasta toimimasta sille ominaisella tavalla heikentämällä sen aineenvaihduntaa paikallisesti. Pisteiden käsittely parantaa kudoksen hapetusta, parantaa verenkiertoa sekä vähentää tulehdusta ja paikallista lihasjännitystä. DN-hoito on erityisen tehokas etenkin urheilijoilla. Jos laktaattitasot ovat korkealla silloin on todennäköisesti paljon triggerpisteitä.

Dry needling-käsittelyssä etsitään ensin sormin tunnustelemalla kireä lihasjuoste ja trigger-piste johon neula laitetaan. DN-hoidolla voidaan käsitellä tehokkaasti myös lihaksia, jotka ovat syvällä pinnallisten lihaskerrosten alla. Syvempien lihasten kohdalla määritetään tarkasti kehon anatomiset rakenteet, kuten hermojen ja verisuonten kulkureitit. Kun neula on asetettu paikoilleen saattaa tuntua hetkellistä paineen tunnetta ja joskus myös paikallinen lihasnykäys. Lihaksen supistuminen aiheuttaa lihasnykäyksen neulan osuessa herkistyneeseen Trp:een. Neulalla voidaan tehdä dynaamista eli edestakaista liikettä, jolloin herkistyminen vähentyy ja lopulta poistuu kokonaan. Tällöin paikallinen kipu sekä heijastekipu häviää ja käsitellyn lihaksen toiminta palautuu ennalleen. 

Dry needling-hoitoa käytetään mm. seuraavien vaivojen hoitoon:

  • niskakipu
  • selkäkipu
  • päänsärky/migreeni
  • olkapääkipu
  • lonkkakipu
  • polvikipu
  • purentaongelmat/kivut
  • krooninen kipu
  • tenniskyynärpää
  • plantarifaskiitti
  • urheiluvammojen jälkitilat

Vaikeissa jännitystiloissa esimerkiksi "penikkatauti", voidaan neulahoitoon yhdistää sähköä TENS/EMS-laitteella. Tällöin lihakseen pystytään aikaansaamaan voimakkaampaa stimulaatiota.

Hoito voidaan turvallisesti tehdä lähes kaikille kehon alueille. DN-hoito ei ole kivuliasta. Hoidettava saattaa tuntea nopean hetkellisen paineen tunteen ja lihaksen nytkähdyksen, kun neula asetetaan trigger-pisteeseen. Käsittelyn yleinen sivuvaikutus on ohimenevä arkuus neulatulla alueella ja heijastealueella voi kestää jopa 3-4 päivää ja sen lisäksi neuloitusalueelle saattaa kehittyä myös paikallinen mustelma.  Hoidon jälkeen ei tule ottaa tulehduskipulääkkeitä koska silloin elimistön oma hoitoprosessi estyy.

Dry needling -hoidon vasta-aiheet:

  • kuume
  • turvotus
  • infektio
  • akuutti vamma
  • hoidettavassa raajassa lymfanestekierron häiriö
  • lääkitys joka altistaa verenvuodolle
  • verenvuotosairaus
  • metalli tai silikooni allergia
  • hoito on muista syistä sopimaton tilanteeseen nähden
  • syöpä (keskusteltava hoidosta lääkärin kanssa) 

DN-hoidolla on tutkimusten mukaan ollut positiivisia vaikutuksia esim. fibromyoalgian hoidossa.

Epilepsiaa ja diabetesta sairastavia hoidetaan tapauskohtaisesti. 

Aiheesta voi lukea lisää www.dryneedling.fi

Kuivaneulauksessa sinua palvelee Tanja Virtanen

Olen koulutukseltani jalkaterapeutti, koulutettu hieroja sekä urheiluhieroja. Minulla on pitkä kokemus hierojan ja urheiluhierojan töistä, joita olen tehnyt yrittäjänä jo vuodesta 2012. Jalkaterapeutiksi kouluttauduin työn ohessa ja valmistuin 2020. Yrittäjä urani aikana olen käynyt useita syventäviä lisäkoulutuksia kehittääkseni ammattitaitoani, mm fasciahieronta, jalkaterapian syventävät koulutukset, erilaiset teippaukset, uusimpana DryNeedling-kuivaneulaus ja paljon muuta. Palvelen kaiken ikäisiä ja aktiivisesti eri tasoisia asiakkaita lapsista ikäihmisiin niin satunnaisia kuntoilijoita kuin kilpaurheilijoitakin.

045 1450222
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.